Kerry ja vehnä -lehden numerossa 1/2016 julkaistiin kirjoittamani juttu, jossa kerron harrastustaipaleesta 11-vuotiaan Kipa-kerryni kanssa.
  

KOSKA SE ON KIVAA

Lähestyn kisarataa. Seuraan tarkasti edellisen koirakon suoritusta kertaillen mielessäni omaa suunnitelmaani tehtävä kerrallaan. Mieleni on päättäväinen ja rauhallinen. Kipan pidän pienessä liikkeessä ja varon päästämästä kuumenemaan. Viimeiset herkkupalat häntää heiluttavan ja innokkaan oloisen kisakaverin suuhun, sitten namipussi huolella kiinni. Astumme rata-alueelle ja otamme perusasennon. ”Oletteko valmiit?” kysyy tuomari. Vedän syvään henkeä, oikaisen ryhdin ja nyökkään: ”Valmis.”

Kisakaverini, pian 11 vuotta täyttävä kerrynterrieri Kipa (C.I.B. & FIN & EE & N MVA, RTK-3 Geijes Artful Eye) on rodulle ominaisesti älykäs ja helposti oppiva, ja siten mitä mainioin harrastuskaveri. Kipan kanssa olen ehtinyt kokeilla monia hauskoja lajeja, joista tärkeimmiksi ovat muodostuneet näyttelyt, agility ja rally-toko. Kipa on aina nauttinut huomion keskipisteenä olemisesta, joten nuoruusvuotensa se sai hurmata näyttelykehissä temperamenttisella ja valppaalla olemuksellaan. Lukuisten ryhmä- ja BIS-sijoitusten ohella sijoittuminen Vuoden näyttelykoira 2008-kisassa 7. sijalle kuuluu Kipan saavutuksiin. Näyttelyt veivät paljon aikaa nuoruusvuosina, joten vasta niiden jäätyä taka-alalle oli aika panostaa agilityyn.

Näyttelykehissä Kipa jaksoi seistä ryhdikkäänä paikoillaan lähes loputtomasti. Samaa kärsivällisyyttä ei kuitenkaan riittänyt enää agilityradoille, joilla Kipa kiisi henkeäsalpaavaa vauhtia vaaroja kaihtamatta. Tie 3-luokkaan oli pitkä ja kivinen ennen kuin lopulta löysimme lähestulkoon ”samalle radalle”. Lopulta meillä oli yhtä vaille kaikki yksilökilpailuun oikeuttavat SM-nollat kasassa, ja näin edustus vuoden 2013 SM-kilpailuissa jäi joukkuesuoritukseen. Matka agilityn saralla oli Kipan kanssa nuoralla tanssia: Kylmiä väreitä nostattavia onnistumisia, mutta myös loputtomia toiveita – olihan Kipassa valtava potentiaali, joka ei sitten ehtinyt aivan puhjeta kukkaan ennen kuin ikä tuli vastaan pienelle maksille. Ja lopulta sitten sairastumiseni harvinaiseen lihastautiin päätti agilityharrastuksen rotumestaruuskisaan elokuussa 2014.

Luopumista agilitysta helpotti samoihin aikoihin, kesällä 2014, virinnyt rally-harrastus, joka imaisikin nopeasti mukaansa. Kipan kanssa emme osallistuneet alkuvaiheessa millekään kurssille, ja hyvin vähälle on kouluttautuminen jäänyt myöhemminkin.   Itse opiskellen ja harrastuskavereilta vinkkejä keräillen aloitimme kisauran lähes tyhjästä. Sen verran oli kuitenkin yhteistyötä tehty matkan varrella, että pari ensimmäistä luokkaa hujahti läpi varsin pienellä vaivalla, lopputuloksena Kipalle Vuoden Rally-toko -koiran titteli vuodelta 2014. Voittajaluokassa kilpailu sitten jo kovenikin, ja esiin alkoivat nousta alkuvaiheen itseopiskelun puutteet.  Tällä hetkellä odotankin, että saamme peruutustehtävät kuntoon ja pääsemme kisaamaan mestariluokassa.

Kohta 11-vuotinen taival Kipan kanssa on ollut opettavainen ja koiraharrastukseen liittyvää arvomaailmaa muovaava. Omat toiveeni ja odotukseni ovat saaneet väistyä, ja jäljelle on jäänyt halu tehdä asioita vain ja ainoastaan koiran hyväksi.  Minua harjoittelemaan motivoi pilke koiran silmissä, kun se saa tehdä asioita yhdessä emäntänsä kanssa. Tätä nykyä harrastamme vailla suorituspaineita, aivan omien voimiemme mukaan. Ja vain koska se on kivaa.