Elämästä tuli luopumista

Seura-lehden toimittaja ja valokuvaaja vierailivat kotonani elokuun lopulla. 15.9.2016 lehti julkaisi kauniisti ja kunnioittavasti kirjoitetun jutun:

http://seura.fi/puheenaihe/laura-on-joutunut-sopeutumaan-siihen-etta-kipu-vie-hanelta-vahitellen-kyvyn-liikkua/?shared=330410-06a5cef1-999

Miten paksu lompakko vaaditaan hyvään hoitoon Suomessa?

Puntarissa tasa-arvo hoidon saamisessa

Espoon kaupungin eväämä kipeästi tarvitsemani omt-fysioterapia on kirvoittanut minut pohtimaan kansalaisten yhdenvertaisuutta hoidon saamisessa. Lähipiirini ja osin omienkin kokemusteni mukaan akuuttihoito Suomessa on hyvää, ellei jopa erinomaista. Jos ihmisellä on "oikeasti" hätä, siis henkeä uhkaava tilanne, hoitoa saa ja nopeasti. Ainakin näin ruuhka-Suomessa asuvan näkövinkkelistä. En halua myöskään soimia perusterveydenhuollon henkilöstöä, sillä heidän kätensä ovat yhä tiukemmin sidotut. Aina vain useammin kuulee asioidessaan (missä tahansa) terveyspalveluissa lausahduksen: "Suosittelen yksityiselle menemistä, jos se vain on taloudellisesti mahdollista." Yksittäisiä alan toimijoita sen sijaan soimin aika ajoin uskalluksen tai tahtotilan puutteesta. Mutta onneksi on niitäkin, jotka tahtovat ja uskaltavat.

Askartelin oheisen kuvan havainnollistaakseni terveydenhuollon toimivuutta (yhden) tuki- ja liikuntaelinsairaan näkökulmasta. Kuvassa on kolme kukkaroa, joihin olen koonnut omalla/vanhempien ja työnantajan rahalla sekä verovaroin maksetut tutkimukset ja hoidot. Viiva keskellä kuvaa erottaa toisistaan hyödylliseksi ja hyödyttömäksi kokemani tutkimukset ja hoidot. Vihreässä kukkarossa oleva omt-fysioterapia on laskettu sekä vuositasolla että aikana, jona olen palvelua tarvinnut. Hurjalta näyttävästä summasta KELA on korvannut suurimman osan aina kesäkuun 2015 loppuun saakka, jolloin rahahanat sulkeutuivat tyystin hoitotukeen tehtyjen heikennysten myötä. Huomioitava toki on, että sekä minä itse että äiti ja isä osallistumme kaikkien muiden veronmaksajien tavoin myöskin verovaroin kustannetun hoidon rahoittamiseen.

Sairauteni alkuvaiheessa minulle tehdyt tutkimukset ja hoito kuluttivat varoja julkisen terveydenhuollon laarista. Kun vastauksia ei löytynyt julkisesta erikoissairaanhoidostakaan minut työnnettiin takaisin perusterveydenhuollon asiakkaaksi vailla apua oireisiin. Tuolloin oli jo ilmennyt uusiakin oireita, joista kerroin huoleni hoitopuhelussa erikoislääkärin kanssa. Erikoislääkäri ei ottanut kantaa uusiin vaivoihini, vaan kehotti minua olemaan yhteydessä omaan terveysasemaan. Hänen mukaansa erikoissairaanhoito hoitaa vain yhtä ongelmaa kerrallaan huolimatta siitä, että uudet vaivani olisivat kuuluneet samaan erikoisalaan kuin vanhatkin. Alusta olisi kierros aloitettava siis, jos olisin siihen suostunut.

Työterveyden kautta olen päässyt muutamia kertoja erikoislääkäreitä tapaamaan. Työterveydestä sain myös  lähetteen HUSin Kipuklinikalle sekä työfysioterapeutille, joka likimain halvaannutti raajani jumppaohjeillaan. Tunnon palauduttua päätin hakeutua omt-fysioterapiaan (Omt-fysioterapeuteilla pidempi ja syvällisempi koulutus kuin "tavallisilla" fysioterapeuteilla.),  ja sillä tiellä olen edelleen. Työterveyshuollon tehtäväksi on jäänyt lähinnä työkykyneuvotteluista vastaaminen ja kannanotot työkykyyn yksityissektorin tekemien arvioiden pohjalta. Kiitoksen työterveyshuolto ansaitsee tuesta paikoin jäätävissäkin neuvotteluissa.  

Oikeiden asiantuntijoiden löydyttyä lopulta - onnellisten sattumien ja auttajien hyvän tahdon myötä - osoittautuivat julkisen terveydenhuollon kuvantamistutkimukset riittämättömiksi. Niinpä toimitin julkisen lausunnot uusien, omalla rahalla tehtyjen kuvantamistutkimusten päätteeksi uudelleen lausuttaviksi huippuradiologille ja maksoin lausunnon omalla rahalla, tietenkin. Uusien lausuntojen myötä alkoi totuus lopulta valjeta. Omalla rahalla piti hankkia myös KEVAssa todesta otettavat lausunnot työkyvystä. Ja suurimpana palana kakusta tietenkin kuntoutus, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa viikoittaista omt-fysioterapiaa. Julkisen puolen toimijoista kiitosta ansaitsee jossain määrin HUSin Kipuklinikka, ihanat toimintaterapeutit Jorvissa sekä TAYSin lihastautitutkimusyksikkö, jonne lopulta pääsin -kuinkas muutenkaan kuin yksityisen neurologin lähettämänä. 

Summa summarum: Ei tarvitse olla kummoinen sote-asiantuntija todetakseen, että minun tapauksessani tutkimukset ja hoidot on maksettu tuplasti ellei jopa triplasti. Vapaus valita hoito yksityisen, julkisen (ja kolmannen sektorin välillä, kuten on mediassa tapana luetella) olisi säästänyt aikaa ja rahaa melkoisesti. Tällöin olisi tarvittu ainoastaan tuo kuvan vihreä kukkaro.  Ehdottomasti suurin menoerä on omt-fysioterapia. Hoito, josta saan tärkeimmän helpotuksen vointiini, on aiheuttanut päänvaivaa jo kohta vuoden ajan. Kymmenen kuukautta olen taistellut oikeudestani tarvitsemaani hoitoon, jota KELA tai Espoon kaupunki, yksi Suomen rikkaimmista, ei suostu tarjoamaan. Aikana, jona ihmiset pitäisi saada tekemään töitä likimain keinolla millä hyvänsä, ihmetystä tieteysti herättää se, ettei työikäisen ihmisen työkyvyn palauttamisesta ole tämän suurempaa huolta. Eli: ei lainkaan huolta.

Kuilu julkisen ja yksityisen sektorin välillä on syvä. Julkinen terveydenhuolto tuntuu kärsivän pahemman luokan alemmuuskompleksista yksityissektoria kohtaan, mikä ilmenee yksityisen sektorin tekemien tutkimusten ja diagnoosien väheksyntänä. Pyynnöistäni huolimatta julkinen sektori ei suostu edes kirjaamaan yksityisen sektorin tekemiä diagnooseja, jolloin julkisen terveydenhuollon tekemät hoitolinjaukset menevät metsään. Eikö kuitenkin potilas ja hänen hyvinvointinsa olisi keskinäistä kilpailua tärkeämpi? Työterveydessä onneksi arvostetaan erikoisosaamista, mikä luultavimmin johtuu siitä, että hekin ovat yksityisiä toimijoita.

Hanna Mäntylä lupaili 6.4.2016 sote-tiedotustilaisuudessa tasa-arvoista hoitoa riippumatta sosioekonomisesta asemasta tai sairaudesta. Sote, I'm waiting for you! 

Portaalta portaalle pompoti pom!

Helmikuussa julkaisin blogitekstin edesottamuksistani kipeästi tarvitsemani omt-fysioterapia - hoidon rahoituksen kanssa. Puolen vuoden portaalta portaalle kapuaminen heikoin lihaksin on vaatinut veronsa ja tyssäsi lopulta kolmanneksi ylimmälle portaalle. Erinäisiä askeleita on siis otettu suuntaan jos toiseen, välillä jopa kieritty raput alas mullin mallin. Varsin surkuhupaisaa on ollut huomata, että Espoon terveyspalvelut käyttää edelleen viestimiseen kirjepostia. Peräti kolmesti sain lähettämääni sähköpostiin vastauksen viikon-kahden viiveellä käsikantona toimitettuna. Ehkäpä Espoossa halutaan tukea suurten murrosten kourissa painivaa postilaitosta? Vakavasti puhuen kyse on tietenkin tietosuoja-asioista, mutta tämä vaan vahvistaa sen, että aika olisi kypsä myös terveyspalveluiden vuosituhat-huollolle. TAYSin lääkäreiden kanssa ainakin hoituu jo sähköpostin vaihto suojatussa yhteydessä. Miksi ei siis HUSissa?
Yllä olevassa askartelussani nuoliviidakon vihreät nuolet ovat siis kontakteja (sähköposteja, käyntejä ja puheluita) eri toimijoihin Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Punaiset nuolet taas kuvaavat saamiani vastauksia tai lähettämistä jonkun toisen toimijan "pakeille". Kolmanneksi ylimmällä portaalla seisova terveyspalvelujohtaja sysäsi minut alas portaita lähtöpisteeseen. Hänellä ei kuulemma ole valtuuksia vaikuttaa asiaan. Tältä pohjalta arvelen turhaksi vaivaksi ottaa yhteyttä häntä ylempiin portaisiin, sosiaali- ja terveyspalvelujohtajaan tai kaupunginjohtajaan, kuten olin aiemmin ajatellut. Valetehtävissä toimiminen on ollut viime vuosina pinnalla mediassa. Mediaseksikkäästi ilmaistuna vallanportaat ovat siis ilmeisesti vale-vallanportaat täällä meillä Espoossa.   
Puolivuotta kului siis elämästäni yllä kuvatun viidakon taittamiseen ja lopputulemana oli paluu lähtöpisteeseen. Terveyspalvelujohtaja oli kädetön, joten hän ohjasi minut takaisin kuntoutuksen ylilääkärille. Pyynnöistäni huolimatta kuntoutuksen ylilääkäri ei suostunut ottamaan minua vastaan saadakseen aidon kuvan tilanteestani. Ennen audienssipyyntöäni olin saanut kirjeen em.ylilääkäriltä, jossa hän mainitsee kielteisen päätöksen syyksi sen, ettei terapian tarvetta ole arvioinut heidän oman fysioterapeuttinsa, eikä lähete ole tullut terveyskeskuslääkäriltä, vaan erikoislääkäriltä (jolla kenties olisi paremmat mahdollisuudet arvioida potilaan tilanetta). Lähetteen olin tosiaan saanut Ortonista huippufysiatri Jukkapekka Kourilta, mutta hoidontarpeeni oli arvioinut HEIDÄN IKIOMA terveyskeskusfysioterapeuttinsa. Näin sitten näpyttelin uuden sähköpostiviestin kuntoutuksen ylilääkärille oikaistakseni hänen virheellisen käsityksensä asiasta. Enää ei ylilääkäri vaivautunut vastaamaan, vaan seuraava kirjeposti saapui fysioterapian osastonhoitajalta, porrasta alempaa. Osastonhoitaja ilmoitti minulle kirjeessään, että kuntoutuksen ylilääkäri ei ota minua pyynnöstäni huolimatta vastaan, eikä heidän fysioterapeuttinsa ole suositellut minulle omt-fysioterapiaa. (Vaikka hän nimenomaan juuri näin vastaanotollaan suosittikin, koska heidän, l. avofysioterapian fysioterapeuttien, ammattitaitonsa ei kuulemma riitä minunlaisessani tapauksessa.) Niin avasin jälleen läppärini ja kirjailin meilin minut tavanneelle fysioterapeutille. Vastaus saapui jälleen kirjeenä fysioterapian osastonhoitajalta. Tässä kirjeessä kerrottiin minun käyneen kaikki portaat lävitse aivan turhaan, sillä ensimmäisen yhteydenoton perusteella olisi jo pitänyt tulla selväksi, ettei omt-fysioterapiaa ole mahdollista saada perusterveydenhuollosta, eikä maksusitoumuksella. Ei kai siitä sitten sen enempää. Mitähän mahtaa kuulua vuokra-asuntomarkkinoille vaikkapa Vantaalla? 

Kerry ja vehnä -lehden numerossa 1/2016 julkaistiin kirjoittamani juttu, jossa kerron harrastustaipaleesta 11-vuotiaan Kipa-kerryni kanssa.
  

KOSKA SE ON KIVAA

Lähestyn kisarataa. Seuraan tarkasti edellisen koirakon suoritusta kertaillen mielessäni omaa suunnitelmaani tehtävä kerrallaan. Mieleni on päättäväinen ja rauhallinen. Kipan pidän pienessä liikkeessä ja varon päästämästä kuumenemaan. Viimeiset herkkupalat häntää heiluttavan ja innokkaan oloisen kisakaverin suuhun, sitten namipussi huolella kiinni. Astumme rata-alueelle ja otamme perusasennon. ”Oletteko valmiit?” kysyy tuomari. Vedän syvään henkeä, oikaisen ryhdin ja nyökkään: ”Valmis.”

Kisakaverini, pian 11 vuotta täyttävä kerrynterrieri Kipa (C.I.B. & FIN & EE & N MVA, RTK-3 Geijes Artful Eye) on rodulle ominaisesti älykäs ja helposti oppiva, ja siten mitä mainioin harrastuskaveri. Kipan kanssa olen ehtinyt kokeilla monia hauskoja lajeja, joista tärkeimmiksi ovat muodostuneet näyttelyt, agility ja rally-toko. Kipa on aina nauttinut huomion keskipisteenä olemisesta, joten nuoruusvuotensa se sai hurmata näyttelykehissä temperamenttisella ja valppaalla olemuksellaan. Lukuisten ryhmä- ja BIS-sijoitusten ohella sijoittuminen Vuoden näyttelykoira 2008-kisassa 7. sijalle kuuluu Kipan saavutuksiin. Näyttelyt veivät paljon aikaa nuoruusvuosina, joten vasta niiden jäätyä taka-alalle oli aika panostaa agilityyn.

Näyttelykehissä Kipa jaksoi seistä ryhdikkäänä paikoillaan lähes loputtomasti. Samaa kärsivällisyyttä ei kuitenkaan riittänyt enää agilityradoille, joilla Kipa kiisi henkeäsalpaavaa vauhtia vaaroja kaihtamatta. Tie 3-luokkaan oli pitkä ja kivinen ennen kuin lopulta löysimme lähestulkoon ”samalle radalle”. Lopulta meillä oli yhtä vaille kaikki yksilökilpailuun oikeuttavat SM-nollat kasassa, ja näin edustus vuoden 2013 SM-kilpailuissa jäi joukkuesuoritukseen. Matka agilityn saralla oli Kipan kanssa nuoralla tanssia: Kylmiä väreitä nostattavia onnistumisia, mutta myös loputtomia toiveita – olihan Kipassa valtava potentiaali, joka ei sitten ehtinyt aivan puhjeta kukkaan ennen kuin ikä tuli vastaan pienelle maksille. Ja lopulta sitten sairastumiseni harvinaiseen lihastautiin päätti agilityharrastuksen rotumestaruuskisaan elokuussa 2014.

Luopumista agilitysta helpotti samoihin aikoihin, kesällä 2014, virinnyt rally-harrastus, joka imaisikin nopeasti mukaansa. Kipan kanssa emme osallistuneet alkuvaiheessa millekään kurssille, ja hyvin vähälle on kouluttautuminen jäänyt myöhemminkin.   Itse opiskellen ja harrastuskavereilta vinkkejä keräillen aloitimme kisauran lähes tyhjästä. Sen verran oli kuitenkin yhteistyötä tehty matkan varrella, että pari ensimmäistä luokkaa hujahti läpi varsin pienellä vaivalla, lopputuloksena Kipalle Vuoden Rally-toko -koiran titteli vuodelta 2014. Voittajaluokassa kilpailu sitten jo kovenikin, ja esiin alkoivat nousta alkuvaiheen itseopiskelun puutteet.  Tällä hetkellä odotankin, että saamme peruutustehtävät kuntoon ja pääsemme kisaamaan mestariluokassa.

Kohta 11-vuotinen taival Kipan kanssa on ollut opettavainen ja koiraharrastukseen liittyvää arvomaailmaa muovaava. Omat toiveeni ja odotukseni ovat saaneet väistyä, ja jäljelle on jäänyt halu tehdä asioita vain ja ainoastaan koiran hyväksi.  Minua harjoittelemaan motivoi pilke koiran silmissä, kun se saa tehdä asioita yhdessä emäntänsä kanssa. Tätä nykyä harrastamme vailla suorituspaineita, aivan omien voimiemme mukaan. Ja vain koska se on kivaa.  

Keis Kirkkonummi sulkeutuu

Kaunis kiitos Kirkkonummen kunnanhallitukselle kuulemisestani ja tuen ilmaisusta. Kiitos kunnan uudelle hallintojohtajalle inhimillisyydestä. Kiitos kaikille tutuille ja tuntemattomille, jotka tuitte taistelussa oikeuden toteutumisen puolesta. Kunnanhallitus valtuutti hallintojohtajan neuvottelemaan kanssani takaisinperinnän kohtuullistamisesta ja korvaussumma pieneni tuntuvasti neuvotteluissa. 

Muistan elävästi, miten entinen esimieheni eräässä aiemmassa työpaikassani neuvoi minua kovettamaan itseni. Tämän ohjeen sain murruttuani erään puhelun jälkeen, jossa lastensuojelua tarvitsevan oppilaani isä oli uhannut minua oikeustoimilla. Tästä tapauksesta on kulunut jo kohta vuosikymmen.

Toivon, etten ole aikain saatossa kovettanut sisintäni, mutta piinkova oikeudenmukaisuuden puolustaja minusta kyllä on tullut. Liki vuosi meni tässä kamppailussa, joten helpotus on suuri, kun saamme laittaa pisteen tarinalle. Case is closed.

Pukinoita Sotesopan Sekaan

Arvella vai ilman?

KuvitellaanPA, että henkilö A haluaa poistattaa luomen. Julkinen terveydenhoito tarjoaa poiston arvella ja yksityinen sektori ilman arpea. Henkilö A:lla on matti kukkarossa, joten hän jättää luomen poistattamatta tai tyytyy vaihtamaan luomen arpeen. Henkilö B:llä on paksumpi lompakko, joten hänellä on mahdollisuus käyttää yksityisiä palveluita, jolloin hänen luomensa poistetaan siististi ihonalaisella tikkauksella, ja kotvan kuluttua poistokohtaa tuskin huomaa. Nallekarkit eivät tälläkään kertaa mene tasan.


Tee-se-itse

KuvitellaanPA taas: Henkilöllä M on kohonnut verenpaine ja siihen lääkitys. Henkilö M menee oman terveysasemansa lääkärin vastaanotolle näyttämään viikkoseurannan tuloksia. Lääkäri kysyy, onko henkilö M kokeillut nostaa annosta, johon henkilö M vastaa kieltävästi hieman häkeltyneenä. Oliko sitten muuta? kysyy lääkäri. Ei muuta. Kotitohtorointi olisi säästänyt 16,40 e.  

Vetoomus Kirkkonummen kunnanhallitukselle

Kirkkonummen kunnanhallitus naulaa tulevaisuuteni huomisillan kokouksessaan. Tässä viimeinen vetoomukseni oikeuden toteutumisen puolesta. Jos sinä, hyvä lukija, voit esimerkiksi jakamalla tekstini auttaa, olisin kovasti kiitollinen.

Hyvä Kirkkonummen kunnanhallituksen jäsen,

Ensi maanantain kokouksessa tulette esityslistan perusteella käsittelemään minua koskevaa palkan takaisinperintää. Esityksen(*) luettuani en tullut vakuuttuneeksi siitä, että saatte sen perusteella totuudenmukaisen kuvan asiastani. Sen vuoksi toivoisin tulevani paremmin kuulluksi tämän viestin myötä.
Opettajien virkaehtosopimus mahdollistaa paluun töihin kesäkeskeytyksen ajaksi. Työkykyneuvottelussa toukokuussa 2014 keskusteltiin asiasta, ja sovittiin esimiehen ja työterveyslääkärin kanssa, että olen kesän ajan töissä, eli käytännössä siis kesälomalla. Varmistin useampaan otteeseen kunnan henkilöstösuunnittelijalta ja omalta esimieheltäni, että menettelen asiassa oikein. Näin ollen näen palkkarästin syntyneen kunnan viranomaisten minulle antamien väärien neuvojen seurauksena. Mikäli minua olisi varoitettu mahdollisesta takaisin perinnästä, olisin voinut toimia toisin. Käymissämme sähköpostikeskusteluissa henkilöstösuunnittelija on todennut, että vastaavia palkan takaisinperimisiä tapahtuu useita vuosittain. Silti hän ei nähnyt tarpeelliseksi varoittaa minua, kun tiedustelin asiasta. Tämän vuoksi tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että minä joudun vastaamaan seurauksista.

Kesällä 2014 en ollut sairauslomalla. Minulla ei siis ole sairauslomatodistusta tuolta ajalta, enkä näin ollen ole myöskään hakenut sairauspäivärahaa Kelasta. Vaikka minulta perittäisiinkin kesällä 2014 maksettu palkka takaisin, minulle ei makseta sairauspäivärahaa takautuvasti näin pitkän ajan jälkeen. Muutoksenhakukelpoinen päätös asiasta on tehty vasta helmikuussa 2016, vaikka palkallinen sairauslomaoikeuteni on tarkistettu jo alkuvuodesta 2015. Asian hoidossa on tapahtunut sekä toistuvia muotovirheitä että tarpeetonta viivytystä, mikä minun näkökulmastani on tarkoittanut kohtuutonta ja jatkuvaa huolta tulevaisuudesta vuoden ajan. Kirkkonummen kunnan viranomaisten ja palkkahallinto Taitoan viivyttelyn seurauksena sairauspäiväraha – laskelmieni mukaan yhteensä 2309,31 e – on jäänyt kyseiseltä kesältä saamatta. Näin ollen näen oikeudenmukaisena kohtuullistaa takaisinperintää vähintään tuon summan verran.

Olosuhteet huomioiden päätös on kannaltani kohtuuton. Joudun elämään pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä, ja summa, jota minulta yritetään periä takaisin, on viidennes koko vuoden bruttotuloistani. Takaisinperinnässä ei ole millään tavalla huomioitu taloudellista tilannettani, esimerkiksi summaa kohtuullistamalla. Pääkaupunkiseudulla yksinelävänä takaisinperintäpäätös ajaa minut taloudelliseen ahdinkoon.

Lisää asiasta voitte halutessanne lukea tuoreesta blogistani.
totisiatarinoita@blogspot.fi

Kaunis kiitos ajastanne.
Ystävällisin terveisin Laura Ahonen

(*)Huomioitavaa on, että esityksen kunnanhallitukselle on oikaisuvaatimukseni pohjalta laatinut sama henkilö, joka on aiemmin päättänyt palkan takaisinperinnästä. Ymmärtääkseni sama henkilö myös esittelee asian kunnanhallitukselle. Vastapuolen tulkinta asiasta tulee näin ollen varmasti kuulluksi, mutta kuka valvoo minun oikeuksiani suljetuin ovin käytävässä kokouksessa?

Osa 2. Kirkkonummi.

Viime kesänä rantakelejä oli säästeliäästi. Yhtenä helteisistä päivistä istuin lämpimällä rantahiekalla ja kuuntelin lasten iloisia kiljahduksia rantavedessä. Kurkkua kuristi. Onneksi aurinkolasit peittivät kyyneleeni. Auringon lämmittäessä selkää vavahtelivat olkapääni itkusta. Tunsin elämäni olevan vailla edellytyksiä jatkua.  Sateista kesää väritti kaksi isoa järkytystä, joista ensimmäisestä seuraavassa.

2.1 Rästilasku

Opettajien virkaehtosopimus mahdollistaa paluun töihin kesäkeskeytyksen ajaksi. Tämä on yleinen tapa ja esimerkiksi äitiyslomalla olevat palaavat lähes poikkeuksetta töihin kesän ajaksi.  Oltuani reilun puolivuotta sairaspäivärahan varassa päätin helpottaa taloudellista ahdinkoani ja palata kesäksi 2014 töihin. Ennen koulujen kesäkeskeytyksen alkua otin yhteyttä kunnan henkilöstösuunnittelijaan ja varmistin, että toimin asiassa oikein. Toukokuussa pidettiin lisäksi työkykypalaveri, jossa esimiehen ja työterveyslääkärin kanssa sovimme, että jään kesäksi lomalle. Eli käytännössä siis palaan töihin. Loppukesästä sitten tarkistettaisiin työterveyslääkärin vastaanotolla, pystynkö aloittamaan elokuussa opetustyön. Töihin paluu ei kuitenkaan lukukauden alkaessa onnistunut. Niinpä sairausloma jatkui ja johti lopulta helmikuun 2015 alussa määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. 

Kesäkuussa 2015 saapui postin mukana kohtalokas kirjekuori, josta paljastui Kirkkonummen kunnan kirjoittama yli 4200 euron rästilasku. Polveni valahtivat pehmeiksi. Mitään selitystä, mistä on kyse, ei laskun mukana tullut. Vapisevin sormin näppäilin palkkahallinto Taitoa:n numeron. Palkkahallinto on Kirkkonummen kunnassa ulkoistettu, ja vasta päivien viiveellä sain puhelun Taitoa:sta. Puhelu ei tuonut selvyyttä tilanteeseen. Esimieheni tavoitin, ja hän ohjasi minut ottamaan yhteyttä henkilöstösuunnittelijaan, jolta sain huojentavan selityksen asiaan: Rästi oli hänen mukaansa syntynyt Kelan kunnalle liikaa maksamista sairaspäivärahoista, joita Kela nyt perii kunnalta takaisin minun kauttani. Kirkkonummen kunnan henkilöstösuunnittelijan mukaan Kela tulisi maksamaan minulle rästilaskun summan, jolla sitten kuittaisin rästin. Niinpä sovittiin, että lasku jäisi lepäämään, kunnes Kela palauttaisi rahat. Heinäkuun alussa Kela oli sitten tarkistanut maksetut sairaspäivärahat ja tililleni palautui 250 euroa odottamani 4200 euron sijaan. Ihmeissäni soitin jälleen Taitoa:an ja jätin soittopyynnön. Tuohon soittopyyntöön ei kukaan vastannut, ja kuun loppupuolella postiluukku kolahti jälleen. Tällä kertaa kirje tuli perintätoimistolta. Rästilaskun eräpäivää ei ollutkaan sovitusti lykätty, vaan asia oli siirretty suoraan perintätoimistolle.  Niin oli huoli jälleen valtaisa: Eihän monella työssäkäyvälläkään löydy tuollaista summaa ”sukanvarresta”! Olin epätoivoinen ja epäuskoinen: Miten tuollainen rästi on voinut syntyä, vaikka olen jatkuvasti tarkistanut virkamiehiltä, että minulla on tiedossa kaikki sairastamiseen liittyvät miinat ja sudenkuopat. 

Elämme nyt kevättalvea 2016. Selitys, jonka Kirkkonummen kunnan henkilöstösuunnittelija minulle antoi, osoittautui siis vääräksi.  Loppukesästä 2015 saakka on yritetty selvittää, mikä on oikea syy siihen, miksi Kirkkonummen kunta perii minulta maksamiaan palkkoja takaisin. Nyt on varmaa ainoastaan se, että oikeutus palkkojen takaisinperinnälle on hyvin tulkinnanvarainen asia.  Kirkkonummen kunnan henkilöstösuunnittelija, nykyisin myös vt. henkilöstöjohtaja, pitää tiukasti kiinni takaisin perinnästä. Opettajien ammattijärjestö taas pitää perintää virheellisenä ja täysin kohtuuttomana. Noin pari viikkoa sitten minulle toimitettiin lopulta valituskelpoinen päätös liki kaksi vuotta sitten syntyneestä rästistä. Tähän pisteeseen asian saadakseni olen oman terveyteni kustannuksella kirjoittanut mittavan määrän sähköpostiviestejä, puhunut tunteja puhelimessa ja istunut monet kerrat pääluottamusmiehen huoneessa Kirkkonummen kunnantalolla. Valituskelpoinen päätös saatiin vasta pitkän väännön jälkeen OAJ:n lakimiehen avulla. Lakimiehen avulla olen nyt myös saanut laadittua oikaisuvaatimuksen. Kirkkonummen kunnanhallituksen käsissä on naulata kohtaloni, sillä ensimmäisen laskun vuosipäivän lähestyessä kukkaron pohja pilkottaa selvemmin kuin koskaan elämäni aikana.