Ostoksilla

Ostoksilla käyminen ei olekaan niin yksinkertaista tuolin kanssa. Jospa hypätään nyt tässä yli esteteellisyyspulmien eri kauppoihin sisäänpääsyssä ja siirrytään suoraan ostokori- ja kärrykasojen viereen. Valittavaksi jää seuraavat vaihtoehdot:

1. Otan ostoskorin syliin. Avustaja työntää pyörätuolia ja ostamme vain pienehköt ostokset. 

2. Suureen markettiin vaivautuessa olisi mukava ostaa isommat ostokset. Yritän ottaa kärryt tuolin edessä lykittäväksi. Ei toimi monestakaan ergonomisesta syystä. Joissain kaupoissa on sellaisia pyörätuoli-ostoskärrysettejä, joissa kärryn saa klikattua kiinni tuoliin. Tämän ratkaisun heikkouksia on se, että usein kaupan tuoleista puuttuu istuintyyny kokonaan. Tästä yhdistelmästä ei myöskään suoriteta "ihmeparanemista", mikäli haluan tarkastella tuotteita muulta kuin silmieni korkeudelta ja nousta välillä ylös tuolista. 

3. Vedettävä ostoskärry on myöskin hankala, sillä minua työntävällä avustajalla eivät riitä kädet. Olen joskus yrittänyt työntää tällaista koria edellä, mutta se ei tottele kovin hyvin. 

4. Ainoana ja parhaana ratkaisuna pidämme suurta ostoskassia sylissäni. Työnnämme kassiin tavarat sitä mukaa kuin niitä matkaan tarttuu. Jotenkin tunnemme olomme varkaiksi, joten sloganiksemme on muodostunut: "Pannaan kassiin" naurunremakan säestämänä. Toistaiseksi kukaan ei ole tullut ihmettelemään puuhiamme. Huumorilla olemme todenneet, että olisi helppoa ruveta myymälävarkaaksi, sillä tuolini laukaisee jostain syystä aina varashälyttimet. Silloin huikkaan vartijoille, että "Tämä huutaa aina" ja hymyilen pahoittelevasti. Kukaan ei kysy, mitä kassissa on tai olemmeko maksaneet ostoksemme.  Yleensä lopputulos on, että vain silmäni näkyvät täyden ostokassin yli saapuessamme kassalle.

Valuva sinitarra ja muita merkintöjä sairaala-ajalta

Marraskuussa 2018 sairastuin aivokalvontulehdukseen ja vietin kolme viikkoa sairaalassa saamassa lääkettä suoraan suoneen. Matka oli ennen kaikkea kivulias, mutta monella tapaa myöskin silmiä avaava. Vihdoin jaksan kirjata kokemuksiani sairaalassa viettämältäni ajalta.

Kanyyleja, kanyyleja ja kanyyleja

Sain kolmen viikon ajan kolmesti vuorokaudessa lääkettä suoraan suoneen. Suoneni eivät kestäneet väkevää lääkeliuosta ja hajoilivat usein jo yhden tiputuskerran jälkeen. Harmittaa, etten tullut laskeneeksi montako pistosta sain kaiken kaikkiaan sairaalareissuni aikana!
Kanyylin laittamiseen tarvittiin lopulta joka kerta anestesialääkäri. Kanylointi sattui koko ajan enemmän, kun suonet alkoivat käydä vähiin ja jouduttiin käyttämään aina pienempiä ja pienempiä suonia. Noin kahden viikon kiduttavan iv-hoidon jälkeen sain olkavarteeni Midline-kanyylin. Tämä kanyyli laitettiin syvempään laskimoon, joka kesti loppu tiputuksen ongelmitta. Juhlava oli se päivä, kun kanyyli lopulta poistettiin.
Tarkkana olin saanut olla joka kerta lääkkeenannon aikaan - myös keskellä yötä - sillä kyseinen kanyylityyppi ei ollut osaston hoitajille tuttu. Tarkasti seurasin siis joka ikinen kerta, että kanyylin korkki puhdistettiin, liitettiin ruisku, avattiin yhteys, ruiskutettiin aine ja ennen ruiskun irroitusta laitettiin taas sulkija kiinni. Alkuun kanyylia käytettiin nimittäin osastolla väärin ja tästä ehti aiheutua infektoitumisvaara. Infektio jätti luojan kiitos kuitenkin tulematta, ja lopulta erään skarpin hoitajan tutkimustyön myötä löytyi oikea tapa käyttää kanyylia.Varjelkoon potilaita, jotka eivät pysty itse valvomaan hoitoaan, sillä useamman kerran sain muistuttaa sairaanhoitajia oikeasta työjärjestyksestä!

Sisustusjuttuja

Ruokasalissa on seinällä taulu, jonka vieressä nimilaatta. Laatta on valunut kymmenkunta senttiä alaspäin sinitarran antaessa periksi aikain saatossa. Joka ruokailussa tarkistin sinitarran tilanteen. Viimeisenä päivänäni sairaalassa laatta oli nostettu sinitarran tasalle. Oliko lie tarkkaileva katseeni huomattu?

Huoneemme kylppärissä wc-paperirullia säilytettiin muovipussissa, johon tulleet rei'ät on solmittu useaan kertaan. Mietin, että voisin lahjoittaa osastolle joululahjaksi verkkokassin tai jonkin muun pussukan -tai edes ehjän muovikassin- missä säilyttää rullia.

Isommassa inva-wc:ssä ei bideeseen pysty ylttämään pöntöltä. Jouduin pöntöllä istuen soittamaan kelloa ja kutsumaan hoitajan ojentamaan minulle käsisuihkun. Ihmettelen käytäntöä ääneen. Hoitaja kertoo syyksi sen, että joku potilas on joskus ollut suihkussa lattiakaivottomassa wc:ssä käyttäen juuri bideetä kokovartalopeseytymiseen.

Kämppäkavereita ja peittopulmia

Huonetoverini kertoo olleensa sairaalan ensimmäisiä potilaita v. 1970. En tiedä pitääkö kertomus paikkansa, sillä rouva ei lääkärin kierrolla muistanut missä oli tai mitä vuotta eletään. Vuosiluku selittäisi kyllä hyvin hieman rempallaan olevia paikkoja ja hurjasti falskaavia ikkunoita. Saapuessani osastolle oli peitot päässeet loppumaan. Vuoteeni sijoitettiin ikkunan vieruspaikalle. Itku siinä pääsi värjötellessä. Lopulta ystäväni mies salakuljetti (vierailuaika oli jo ohi) osastolle fleecepeiton, pipon ja hanskat. Niiden turvin selvisin ensimmäisestä yöstä.

Pysyvin huonetoverini kuvaili hauskasti marraskuisen perjantaillan kokopanoamme huoneessa 10: yksi itki, yksi suorastaan ulvoi naurusta ja yksi hyppeli kuin joulutonttu ympäriinsä. Minä olin tuo, joka parkui, sillä sietokykyni kanyloinnille oli tullut tiensä päähän. "Joulutonttumme" muisteli olleensa aiemmin sairaanhoitaja ja yritti kerran myös paikata hoitajaa, kun olin hädissäni Midline-kanyylin asennuksessa annettujen lääkkeiden aiheuttamasta epätodellisesta olotilasta. 

Kolmessa viikossa ehtii tutustua moneen huonetoveriin. Hauskin tuttavuus syntyi itseäni nuoremman aivoverenkiertohäiriöpotilaan kanssa. Hän ymmärsi suomea, mutta pystyi tuottamaan puhetta vain ruotsiksi. Niin me sitten jutustelimme vierekkäisillä vuoteilla minä suomeksi ja hän ruotsiksi. Kuullosti varmaan aika hauskalle sivullisista.

Pullahiiri ruokasalissa

Sairaalaversio ranskalaisesta kalakeitosta eli boullabaissesta oli tunnistettava. 

Ruokasali on täynnä lounasaikaan. Vanhempi naishenkilö istuu pyörätuolissa tarjotin edessään. Hän vapisee voimakkaasti ja sanoista on vaikea saada selvää. Nainen kumartuu kahvikuppinsa ylle ja yrittää ryystää kupin reunalta kahvia. Sitten hän nostaa tärisevällä kädellään kupin huulilleen. Kahvi läikkyy ja valuu pitkin pöytää.

Toisessa pöydässä istuu pieni muori keltaisessa sairaalan pyjamassa. Hänen tukkansa on sairaalapörrössä, kuten meillä kaikille. Mieshoitaja silittää hellästi muorin kiharoita otsalta pois.

Ruokasaliin työnnetään pyörätuolilla vanhempi mies. Hän on niin kutistunut, että mahtuu keltaiseen pyjamaan. Miehellä on toinen hiha solmittu, sillä sen sisältä puuttuu käsi. Hoitaja istuu miehen viereen ja yrittää houkutella häntä syömään. Miehen jalka singahtaa häntä auttavan hoitajan jalkaan. Mies pahoittelee ja selittää, ettei pysty hallitsemaan liikkeitään.

Ruokasalin väki koostuu täällä neurologisella iäkkäistä ihmisistä. Välillä joukossa on hetken joku nuorempikin, mutta enimmäkseen edustaman pari sukupolvea nuorempaa väestöä. Jollain kulkee letku nenästä vatsaan. Joku syö pelkkiä soseita. Pöytien välit täyttyvät rollaattoreista.

Jussi on mukava iäkkäämpi mies, joka lähti tänään kotiin. Jussi nimesi minut pullahiireksi. Lauantaina saimme kahvin kanssa voisokeripullat. Voi miten hyvälle se maistui! Jussi istui vieressäni ja vihjaisi laitoshuoltajalle, että olisi toinenkin pulla maistunut. Laikkari heltyi ja ojensi tarjoiluvaunusta rasian, jossa oli pulla. Epistä, parahdin minä. Silloin Jussi työnsi pullarasian eteeni. Minä hihkuin onnesta ja pakollisen saivartelun jälkeen kiitin kauniisti lahjasta. Illalla sain laittaa hyvän kiertoon ja tarjota Jussille ystäväni tuoman joulutortun. Nyt oli onnellinen puolestaan Jussi. Tortut olivat taas hänen lemppareitaan.

Jestas, miten ihmiset valittavat sairaala-ruokailussa: Puuro on joko suolatonta tai vääristä ryyneistä. Tai sitten harmittaa, että se on tehty maitoon veden sijasta. Minusta se on paras osa sairaalaruokailua.
Joku ei tahdo valmiiksi voideltua leipää tai leipä on väärän sorttista. Tai sitten sitä tarjoillaan liikaa.
Tomaattisiivut eivät käy salaatista.
Joku ei ole kiisseli-ihminen. Kahvi pitäisi tarjoilla erikseen klo 14, eikä päivällisen jälkeen. Annokset ovat liian suuria ja tarjoilu liian hidasta. Ruokaa myös tarjotaan aivan liian usein.
Ruoka on turvallinen puheenaihe sairaala-smalltalkiksi aivan kuten sää laitoksen ulkopuolella. Ja taitaapa sääpuhekin olla voittopuolisesti valitusta: Saisi sataa tai välillä poutaantua.