tiistai 1. maaliskuuta 2016

Osa 2. Kirkkonummi.


Viime kesänä rantakelejä oli säästeliäästi. Yhtenä helteisistä päivistä istuin lämpimällä rantahiekalla ja kuuntelin lasten iloisia kiljahduksia rantavedessä. Kurkkua kuristi. Onneksi aurinkolasit peittivät kyyneleeni. Auringon lämmittäessä selkää vavahtelivat olkapääni itkusta. Tunsin elämäni olevan vailla edellytyksiä jatkua.  Sateista kesää väritti kaksi isoa järkytystä, joista ensimmäisestä seuraavassa.

2.1 Rästilasku

Opettajien virkaehtosopimus mahdollistaa paluun töihin kesäkeskeytyksen ajaksi. Tämä on yleinen tapa ja esimerkiksi äitiyslomalla olevat palaavat lähes poikkeuksetta töihin kesän ajaksi.  Oltuani reilun puolivuotta sairaspäivärahan varassa päätin helpottaa taloudellista ahdinkoani ja palata kesäksi 2014 töihin. Ennen koulujen kesäkeskeytyksen alkua otin yhteyttä kunnan henkilöstösuunnittelijaan ja varmistin, että toimin asiassa oikein. Toukokuussa pidettiin lisäksi työkykypalaveri, jossa esimiehen ja työterveyslääkärin kanssa sovimme, että jään kesäksi lomalle. Eli käytännössä siis palaan töihin. Loppukesästä sitten tarkistettaisiin työterveyslääkärin vastaanotolla, pystynkö aloittamaan elokuussa opetustyön. Töihin paluu ei kuitenkaan lukukauden alkaessa onnistunut. Niinpä sairausloma jatkui ja johti lopulta helmikuun 2015 alussa määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. 

Kesäkuussa 2015 saapui postin mukana kohtalokas kirjekuori, josta paljastui Kirkkonummen kunnan kirjoittama yli 4200 euron rästilasku. Polveni valahtivat pehmeiksi. Mitään selitystä, mistä on kyse, ei laskun mukana tullut. Vapisevin sormin näppäilin palkkahallinto Taitoa:n numeron. Palkkahallinto on Kirkkonummen kunnassa ulkoistettu, ja vasta päivien viiveellä sain puhelun Taitoa:sta. Puhelu ei tuonut selvyyttä tilanteeseen. Esimieheni tavoitin, ja hän ohjasi minut ottamaan yhteyttä henkilöstösuunnittelijaan, jolta sain huojentavan selityksen asiaan: Rästi oli hänen mukaansa syntynyt Kelan kunnalle liikaa maksamista sairaspäivärahoista, joita Kela nyt perii kunnalta takaisin minun kauttani. Kirkkonummen kunnan henkilöstösuunnittelijan mukaan Kela tulisi maksamaan minulle rästilaskun summan, jolla sitten kuittaisin rästin. Niinpä sovittiin, että lasku jäisi lepäämään, kunnes Kela palauttaisi rahat. Heinäkuun alussa Kela oli sitten tarkistanut maksetut sairaspäivärahat ja tililleni palautui 250 euroa odottamani 4200 euron sijaan. Ihmeissäni soitin jälleen Taitoa:an ja jätin soittopyynnön. Tuohon soittopyyntöön ei kukaan vastannut, ja kuun loppupuolella postiluukku kolahti jälleen. Tällä kertaa kirje tuli perintätoimistolta. Rästilaskun eräpäivää ei ollutkaan sovitusti lykätty, vaan asia oli siirretty suoraan perintätoimistolle.  Niin oli huoli jälleen valtaisa: Eihän monella työssäkäyvälläkään löydy tuollaista summaa ”sukanvarresta”! Olin epätoivoinen ja epäuskoinen: Miten tuollainen rästi on voinut syntyä, vaikka olen jatkuvasti tarkistanut virkamiehiltä, että minulla on tiedossa kaikki sairastamiseen liittyvät miinat ja sudenkuopat. 

Elämme nyt kevättalvea 2016. Selitys, jonka Kirkkonummen kunnan henkilöstösuunnittelija minulle antoi, osoittautui siis vääräksi.  Loppukesästä 2015 saakka on yritetty selvittää, mikä on oikea syy siihen, miksi Kirkkonummen kunta perii minulta maksamiaan palkkoja takaisin. Nyt on varmaa ainoastaan se, että oikeutus palkkojen takaisinperinnälle on hyvin tulkinnanvarainen asia.  Kirkkonummen kunnan henkilöstösuunnittelija, nykyisin myös vt. henkilöstöjohtaja, pitää tiukasti kiinni takaisin perinnästä. Opettajien ammattijärjestö taas pitää perintää virheellisenä ja täysin kohtuuttomana. Noin pari viikkoa sitten minulle toimitettiin lopulta valituskelpoinen päätös liki kaksi vuotta sitten syntyneestä rästistä. Tähän pisteeseen asian saadakseni olen oman terveyteni kustannuksella kirjoittanut mittavan määrän sähköpostiviestejä, puhunut tunteja puhelimessa ja istunut monet kerrat pääluottamusmiehen huoneessa Kirkkonummen kunnantalolla. Valituskelpoinen päätös saatiin vasta pitkän väännön jälkeen OAJ:n lakimiehen avulla. Lakimiehen avulla olen nyt myös saanut laadittua oikaisuvaatimuksen. Kirkkonummen kunnanhallituksen käsissä on naulata kohtaloni, sillä ensimmäisen laskun vuosipäivän lähestyessä kukkaron pohja pilkottaa selvemmin kuin koskaan elämäni aikana.   
   

1 kommentti:

  1. Harrah's Atlantic City - MapYRO
    Harrah's Atlantic City (Harrahs) Atlantic City Hotel 충주 출장샵 and 대구광역 출장안마 Casino Map Harrahs 경상북도 출장마사지 Atlantic City, NJ 08401, United States. 김해 출장샵 Map 청주 출장안마

    VastaaPoista