Espoon terveyspalvelut hoi, mikä maksaa?

Olen 37-vuotias espoolainen opettaja, jonka ylin niskanikama on virheasennossa aiheuttaen sietämättömän voimakkaita päänsärkyjä, asentorajoituksia, kaularangan kipuja ja ajoittain jopa nielemisvaikeuksia. Nykyinen menestyksekäs hoitosuhde yksityiseen omt-fysioterapeuttiin on alkanut kolme vuotta sitten. Sitä ennen olen hakenut apua, sitä löytämättä, parin vuoden ajan Espoon alueelta sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta.

Vuosi sitten Keva myönsi minulle määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen, ja vammaistuki (jolla kustansin omt-fysioterapian) vaihtui hoitotueksi kattaen viikoittaisen hoidon. Kesällä 2015 Kela tiukensi eläkkeensaajan hoitotuen myöntämisen kriteerejä. Aiemmin olin saanut ylintä hoitotukea, ja nyt hakemukseni on hylätty kahdesti siitä huolimatta, että huippufysiatri on todennut hoitosuhteen jatkumisen nykyiseen omt-fysioterapeuttiini aivan välttämättömänä. 84 euron euron viikoittainen menoerä on kerta kaikkiaan liikaa kuntoutustuen varassa elävälle, kun Kelan tuki oli ainoastaan 8 euroa/hoitokerta.   

Etsiessäni ratkaisua hoidon rahoittamiseen kuulin, että joissain pääkaupunkiseudun kunnissa myönnetään maksusitoumuksia omt-fysioterapiaan. Niinpä jätin yhteydenottopyynnön Espoon kaupungin kuntoutussuunnittelijalle. Kuntoutussuunnittelija kuunteli asiani ja neuvoi sitten varaamaan ajan terveyskeskusfysioterapiaan hoidon tarpeen arviointia varten, sillä maksusitoumusta varten tarvittiin fysioterapeutin lausunto. Niin sitten varasin ajan ja kolmen viikon kuluttua terveysaseman fysioterapeutti totesi, ettei heillä ole riittävää asiantuntemusta minun auttamiseen, vaan tarvitsin ehdottomasti omt-fysioterapiaa.  

Muutaman viikon kuluttua jätin jälleen yhteydenottopyynnön kuntoutussuunnittelijalle tiedustellakseni, miten asiani oli edennyt. Kävi ilmi, ettei minut arvioinut fysioterapeutti ollutkaan ollut sovitusti yhteydessä kuntoutussuunnittelijaan, joten asiaan piti palata uudemman kerran. Tällöin samainen Espoon kaupungin kuntoutussuunnittelija, joka oli aiemmin neuvonut minut maksulliselle arviokäynnille, kertoikin nyt, ettei hän ole lainkaan se henkilö, joka näistä asioista päättää, vaan päätökset ovat fysioterapian osastonhoitajan vastuulla. Pöllämystyneenä jätin soittopyynnön osastonhoitajalle. 

Parin viikon kuluttua sain puhelun fysioterapian osastonhoitajalta, joka selitti, että omt-fysioterapia ei kuulu Espoon kaupungin palveluvalikoimaan.  Tiedustelin, oliko osastonhoitaja lukenut paperini ja oliko hän tietoinen siitä, miten vaikea tilanne kohdallani on. Ei hän ollut, eikä tuntunut olevan halukas tapaukseeni tutustumaankaan. Puolisen tuntia aneltuani hän lopulta suostui tilaamaan paperini ja keskustelemaan ylilääkärin kanssa mahdollisuudesta tehdä poikkeus ja myöntää maksusitoumus. 

Jälleen kului joitakin viikkoja, kun uusi puhelu osastonhoitajalta tuli. Minulle kerrottiin jälleen, että maksusitoumuksen voivat saada vain potilaat, jotka eivät pääse kotoa poistumaan.  Riippumatta siitä, miten vaikea tilanne on, tapauskohtainen harkinta tuntui olevan mahdoton ajatus. Onko asia tosiaan näin? Ihmistä parhaassa työiässä ei auteta. Ei auteta ihmistä, joka kärsii. Tai ei kärsi, nimittäin istua vaikkapa bussissa, kun kaamea paine niskassa tuntuu räjäyttävän sen. Paine, joka katoaa taitavan omt-fysioterapeutin käsittelyssä ja tuo helpotuksen. Helpotuksen, jota ei mikään kipupiikki tai jumppaliike voi antaa. Molempia on nimittäin kokeiltu. Useampaankin kertaan. Kerran maattiin jopa viikko osastolla päänsärkyä rauhoittelemassa. Mutta vain nuo taitavat kädet voivat auttaa. Tai voisivat. 

Espoon kaupunki ei ole minun sairauteni hoitoon liiemmin satsannut. Erikoissairaanhoidosta ei löytynyt osaamista oikean diagnoosin löytämiseksi, joten omalla rahalla olen hoitoni joutunut hakemaan yksityiseltä sektorilta. Tarpeellisia kuvantamistutkimuksia ei myöskään ole kaupunki rahoittanut, sillä ne eivät julkisen sektorin mukaan olleet tarpeen. Ilman näitä omalla rahalla rahoittamiani tutkimuksia, oikea diagnoosi ei olisi kuitenkaan löytynyt. Omt-fysioterapia, ainoa hoito, josta on ollut apua, on sekin vaatinut oman tyhjyyttään ammottavan kukkaron nyörien avaamista. Tuntuu todella epäreilulle, että monet muut vaikeat sairaudet hoidetaan yhteiskunnan varoin, mutta tällaisen nuore(hko)n ihmisen tuki- ja liikuntaelinsairauden tutkimus ja hoito ovat täysin oman maksukyvyn varassa. Näin ainakin meillä täällä Espoossa. 

Kiitollinen olen kuitenkin kaikista niistä oman erikoisalansa huippuosaajista, jotka ovat minua auttaneet. Suurella sydämellä varustetut huippuammattilaiset ovat löytyneet kuin ihmeen kaupalla, vaikkakin omalla kustannuksella. Mutta täytyy sanoa, että rahoilleen on saanut vastinetta. Ei kylläkään verorahoille, vaan niille pienistä eläketuloista ja vanhempien kukkarosta kokoon kerätyille. Kiitos Satu Palo (Auron OMT keskus), Jukka Pekka Kouri ja Maija Haanpää (Orton).